• face photoshoot,  my life,  my style,  thoughts

    33 KYSYMYSTÄ

    Avioliittoja: Toivon hartaasti, että vielä joku päivä. Ja ehdottomasti vain yksi.
    Kihloissa: Katsotaan sitä sitten, kun kosinta on joskus ajankohtainen.
    Lapsia: Näitäkin sitten joskus.
    Lemmikkejä tällä hetkellä: On. Ihana pieni suklaapupu Anselmi. Anselmilla on minikorvat ja vähän höpsö luonne. Anselmi on rakas.
    Leikkauksia: Ei ainuttakaan.
    Tatuointeja: Ei ole, eikä koskaan tule.
    Lävistyksiä: Mulla on vaan yksi reikä vasemmassa korvassa. Toinen umpeutui melkein heti kun se otettiin (joskus ikuisuuksia sitten). Sen sijaan mulla on ollut myös smiley, joka repesi, ja alahuulessa koru, joka teininä oli pakko saada. Niinkin pakko, että se tehtiin mulle ostoskeskuksen suihkulähteellä joskus 15-vuotiaana. Jaksoin katsella sitä varmaan pari vuotta ja otin pois.

    Muuttoja: En mä tiedä. Oon asunut ja syntynyt Raumalla, ja sen lisäksi Hollolassa, Lahdessa, Turussa ja Helsingissä. Turussa muuttoja kai kolme tai neljä ja Helsingissä neljä.
    Ampunut aseella: Oikeesti. Ehkä vesipyssyllä.
    Ottanut lopputilin: Yhden kerran. Pääsin takaisin vanhaan paikkaan, eikä vaan muutenkaan olisi pystynyt.
    Ollut saaressa: Onhan niitä muutamia tullut koettua.
    Autosi: Ei ole edes ajokorttia.
    Ollut lentokoneessa: Aika monta kertaa. Viimeksi tosin heinäkuussa, mutta marraskuussa nousen taas ilmoihin. Rakastan matkustamista ihan sen jokaisessa muodossa. Lentokoneessa ja bussissa tosin nukun paremmin kuin muissa.
    Onko joku itkenyt vuoksesi: Jos on, niin mulle siitä ei oo kerrottu. Oon mä joskus nähnyt jonkun itkevän, ja käsittääkseni olen ollut jollakin tapaa syynä siihen, mutta en ole kuitenkaan ihan varma. En itseasiassa muista kovinkaan hyvin asioita, jotka on tapahtunut jo vuosia sitten.

    Ollut rakastunut: Olen ollut. Väittäisin että vain kerran, koska siitä toisesta kerrasta en menisi niin takuuseen.

    Ollut ambulanssissa: En.
    Luistellut: Voi kunpa pääsisin tekemään sen tulevana talvena! Edellisestä kerrasta on ikuisuus.

    Surffannut: En ole, eikä ole oikeastaan kiinnostustakaan. Uskoisin, että se olisi pelkkää onnetonta räpiköintiä mun osaltani.

    Ollut risteilyllä: Monia kertoja.
    Ajanut moottoripyörällä: En oo.
    Ratsastanut hevosella: Kerran. Se oli kamalaa. Hevosen selässä istuminen on ihan kivaa, mutta itse ratsastus sai pakokauhun aikaan.
    Lähes kuollut: En kai ikinä.
    Ollut sairaalassa: En ole ollut sielläkään.

    Suosikki hedelmä: Appelsiini ja greippi.

    Aamu vai ilta: Aamu silloin, kun ei ole ihan heti kiire mihinkään.
    Lempiväri: Aina musta.
    Viimeisin puhelu: Iskän kanssa. En varmaan soittele edes oikeastaan kenenkään muun kanssa, kuin vanhempieni.
    Viimeisin viesti: Kaverilta.
    Nähnyt jonkun kuolevan: En ole nähnyt, enkä mä haluaisikaan.
    Kahvi vai tee: Kahvi. Olisi kiva olla sellainen iltatee ihminen, mutta en ole vieläkään päässyt siihen teen juontiin oikein käsiksi.
    Paras piirakka: Pekoni ja feta. Ja omenapiirakka.
    Kissa vai koira: Kissa.
    Paras vuodenaika: Syksy ja Talvi.
  • lookbook,  my style

    Keep me as the apple of the eye; Hide me in the shadow of Your wings

    Söin juuri ensimmäisen omenani tänä syksynä. Tiedättehän, sellaisen ihan suomalaisen puusta pudonneen omenan. Kitalaki hajosi mutta oli se sen arvoista. Kaikki muut omenat joita kaupoista saa vuoden ympäri maistuu vain keinotekoisilta. Ja aika mauttomilta. Kyllä Suomi osaa kasvattaa omenansa, ja siitä tunnistaa syksyn. Niiden huumaavasta tuoksusta ja vuoden ainoasta omenapiiraasta jonka niistä saa loihdittua. Sitä en ole vielä saanut aikaiseksi, mutta uskoisin että piirasvuokani kokee pian ensimmäisen makean tuulahduksensa.

    Suolaisia piirakoita teen jatkuvasti, mutta makeisiin tarvitsisin jonkun toisen syömään ne. Harmittaa vähän kun mun intohimo leipomiseen on kärsinyt vain siksi, että ei ole ketään kenelle tyrkätä kaikki teoksensa. En valitettavasti itse pidä kovinkaan paljoa makeasta, ja hyvinkin paljon mahdollisesti tuo tänään syömäni omena jääkin vuoden viimeiseksi.

    Haluaisin kuitenkin tulevaisuudessa omistaa parin kerroksen verran puutaloa. Sellaista historian havinaa omaavaa ja jo kauan asuttua. Sellainen talo, jonka pihalla ovat jo vuosikymmeniä kukkineet omenapuut. Niin, ettei itse tarvitsee kasvattaa niitä tyhjästä. Sen tyhjästä kasvamisen virkaa toimittaa sitten joskus se oma lapsi.

    Ihanaa torstaita ja viikonlopun alkua!

  • amsterdam,  my life,  travelling

    AMSTERDAM DAY 1

    Näitä kuvia katsellessa muistan alkukevään hienoisen kankeuden. Sen välitilan kun ei oikein tiedä alkaako nyt kevät vai jatkuuko talvi yhä edelleen. Mun ensimmäinen Amsterdamissa vietetty viikonloppu oli kaikissa sanan merkityksissä jäinen. Sitä ei tarvinnut ehkä kävellessä liukastella, mutta pienet pakkasasteet yhdistettynä aivan jäätävään myrskytuuleen tekivät kyllä tehtävänsä.

    Olin aina tiennyt, että tulisin ihastumaan arkkitehtuuriin kyseisessä kaupungissa. Olen aina ollut viehättynyt kapeista ja toisissaan kiinni olevista taloista. Ehkä siksi Lontoo ja koko Englanti vetää mua puoleensa, ehkä siksi pidän myös pohjoismaiden kaupungeista eniten Kööpenhaminasta (Norjassa ja Islannissa en ole tosin käynytkään, mutta niissä maissa mua viehättääkin enemmän luonto kuin ihmisten rakentamat talot ja kaupungit). Amsterdamissa ihastutti erityisesti tummat värit. Vai näkeekö missään muualla oikeastaan mustia taloja? Tai ylipäänsä kaikkia tummia sävyjä rakennuksissa? En ole ainakaan itse huomannut.

    Koska vallitseva säätila pilasi lähes koko matkan, aion yrittää seuraavan kerran uudestaan joskus alkusyksystä. En tosin tänä vuonna, mutta ehkä seuraavana. Tai sitten kun sen aika tuntuu parhaimmalta. Tällä reissulla sain saldoksi sen 6-7 museota, en ole enää ihan varma, mutta kiva joskus niinkin päin. Museot ovat yleensä paikkoja, jotka saattavat jäädä käymättä, kun aika kuluu jo pelkästään ulkona kävellessä ja toisen maan elämää ihmetellessä. Ja vaikka se päämäärätön ihmettely onkin parhainta, on joskus kiva eksyä historiaan tai tarttua kuvien kautta nykyaikaan. Ensimmäinen päiväni Amsterdamissa oli vain puhdasta haahuilua (ensimmäisen museon korkkauksen lisäksi).

    – AMSTERDAM MAALISKUU 2018

  • lookbook,  my life,  my style

    ILTAKAHVIT

    Tänä viikonloppuna saan pikkuveljeni Helsinkiin. Vaikka meidän teinari uhosikin ettei aio enää tulla, koska saattahan se nyt olla vähän cringeä viettää aikaa siskonsa kanssa. Olen eri mieltä, mutta enpä mäkään tuossa iässä mielelläni notkunut perheen kanssa viikonloppuja. Toista se on nykyään. Onneksi teinejä ollaan vain hetki, vaikka en mä tiedä onko tämä loputon aikuisuuskaan aina niin kivaa.

    Ehkä se olisi, jos olisi kaikki mitä haluaa. Jos se koskaan tulee olemaan edes mahdollista.

    Tämä säätila ulkona on mitä parhaimmillaan. Kunpa saataisiin vielä se ruska koristamaan ulkona vallitsevaa maisemaa. Kunpa se vain tulisi samanlaisena kuin viime vuonnakin, silloin lentokoneen ikkunasta katsoessa maailma oli lumoavaisimmillaan. Ja koko syksy muutenkin parhaimmillaan.

    Nyt on viimeisien iltakahvien aika ennen loputtoman tuntuisen yön alkamista. Hyvää yötä.