• lookbook,  my life,  my style

    ILTAKAHVIT

    Tänä viikonloppuna saan pikkuveljeni Helsinkiin. Vaikka meidän teinari uhosikin ettei aio enää tulla, koska saattahan se nyt olla vähän cringeä viettää aikaa siskonsa kanssa. Olen eri mieltä, mutta enpä mäkään tuossa iässä mielelläni notkunut perheen kanssa viikonloppuja. Toista se on nykyään. Onneksi teinejä ollaan vain hetki, vaikka en mä tiedä onko tämä loputon aikuisuuskaan aina niin kivaa.

    Ehkä se olisi, jos olisi kaikki mitä haluaa. Jos se koskaan tulee olemaan edes mahdollista.

    Tämä säätila ulkona on mitä parhaimmillaan. Kunpa saataisiin vielä se ruska koristamaan ulkona vallitsevaa maisemaa. Kunpa se vain tulisi samanlaisena kuin viime vuonnakin, silloin lentokoneen ikkunasta katsoessa maailma oli lumoavaisimmillaan. Ja koko syksy muutenkin parhaimmillaan.

    Nyt on viimeisien iltakahvien aika ennen loputtoman tuntuisen yön alkamista. Hyvää yötä.

  • lookbook,  my style

    All stories are lies. But good stories are lies made from light and fire


     

    Hei syyskuu. Ajattelin kirjoittaa sinusta vähän. Ajattelin, että lukisin kirjeeni ääneen ja puhaltaisin taivaisiin.

    Mutta nyt alkaa olemaan valitettavasti jo vähän kiire. Miksi aina on? Voitaisiinko me yrittää kävellä tämä kuukausi levollisesti läpi? Voidaanko me nousta ilman minkäänlaista savua ja sen kiehkuroita, jotka kohoavat usvaisesti kohti pilvien seassa juoksevia järviä. Loppuukohan se usva edes koskaan?

    Tykkään siitä, että ympäröivä elämä on viilentynyt ja ilmassa tuoksuu vieno sade. Pidän siitä, ettei se vesisade juokse pitkin kasvoja valtoimenaan. Ja rakastan sitä, kuinka se pienikin elämänvire nousee jostakin sumuisen seinämän takaa. Yritän nostaa ne tikapuut maasta kohti tulevaa. Kohti sitä, minne ne eivät lohduttomana maassa maatessaan pystyisi. Ja vaikka kävelisin paljain jaloin soraisia teitä, terävien kivien iskiessä jalkapohjiin, en antaisi mieleni enää välittää siitä. Yritän puhaltaa sen olemaan tässä ja nyt.

    Valloittavia syyskuun päiviä, nämäkin.