Tällä viikolla on tapahtunut kolme erittäin huonoa asiaa. Pahin niistä on se, että mulla on aivan tajuton koti-ikävä, enkä tiedä milloin pääsen takaisin omaan kotiini. Ensin lähti katto, sitten mureni seinät ja nyt lähtee vielä lattiatkin. Ahdistus on suuri kun vieraat ihmiset koskevat koko omaisuuteeni.
Sitten joskus kun pääsen takaisin kotiin, on se kuin joutuisi muuttamaan täysin uudelleen. Aiemmin oli helpotuksena se, että ne omat rakkaat tavarat ovat siellä edelleen paikoillaan. Omilla oikeilla paikoilaan. Nyt ne on ahdettu jokainen keittiöön. Ja vessaan. Sänkykin purettuna. Miksi just mun kohdalle piti osua täysin läpilaho talo? No onpahan ainakin kaunis talo ja koti (ja ikkunat) ja joka on vielä vanhempi kuin mun isoisoäitini. Sitä vaan että mä rakastan mun kotia.
Sitä osaa jotenkin arvostaa niin paljon enemmän kun joutuu lähtemään.