• my life,  travelling

    1 YEAR 7 COUNTRIES

    Mulla oli tavoitteena käydä viidessä eri maan kaupungissa vuoden sisällä. Aloitin projektin viime vuoden huhtikuussa ja saaliiksi sain loppujen lopuksi seitsemän eri kohdetta. Kaikki omalla tavallaan ihan täydellisiä. Rakastan kaupunkeja, mutta haluaisin myös nähdä eri maiden luontoa. Se ei tosin onnistu ihan niin kätevästi yksin matkustaessa ilman ajokorttia, joten pidän vain toivon yllä että joku päivä (hyvin pian pliis) saan matkaseuraa. Eniten kiinnostaisi Pohjois-Norja, Islanti ja Skotlanti.

    Sen lisäksi aion tänä vuonna kokea ainakin Amsterdamin, Kölnin, Brysselin ja palavan rakkauden kohteeni Edinburghin. Eihän aina ole vain pakko nähdä jotain uutta jos jo nähty kiehtoo kaikkein eniten?

    Ensi viikolla lähden pariksi päiväksi taas rentoutumaan toiseen kotiini.
    Tai eihän se mun kotini ole… vielä. Jos koskaan. Se on vain niin kotoisa ja ystävällinen ja tunnen paikan paremmin ehkä jopa kuin Helsingin. Varsinkin jos ottaa huomioon sen, ettei täällä tule paljoa kodin sisältä poistuttua. Heh.

    Mulla on yhä joku miljoona kuvaa käymättä läpi kolmesta eri paikasta, mutta hei.. kaikki aikanaan ja niin edelleen.

    huhtikuu 2016
    LONTOO:

    kesäkuu 2016
    LONTOO:

    syyskuu 2016
    EDINBURGH:

    syyskuu 2016
    LONTOO:

    Lokakuu 2016
    KÖÖPENHAMINA:

    marraskuu 2016:
    PRAHA:

    joulukuu 2016
    LONTOO:

    tammikuu 2017
    DUBLIN:

    maaliskuu 2017
    LONTOO:

    huhtikuu 2017:
    SALZBURG:

    huhtikuu 2017
    BUDAPEST:

    Puspus ja ihanaa lauantaita!