Otan taas suunnaksi lentokentän. Se (tai ne) tuntuu nykyään jo niin tutulta, että tunne on kuin kotiin palatessa. Ehkä olen kotona kun olen lähdössä jonnekkin. Ehkä vanhempani nimenomaan kasvattivat tyttärestään matkustajan.
Olinhan jo 2-vuotiaana lappu kaulassa bussissa kohti mummolaa.
Tottunut jo ihan pienestä lähtemään yksin. Ja ennen kaikkea nauttimaan siitä.
Nähdään Lontoo!