• lookbook,  my life,  thoughts

    YSTÄVÄKIRJA

    28/04/2018 / No Comments

    Horoskooppi? Härkä
    Paras juoma? Kahvi ja vesi (ja punaviini)
    Lempiväri? Musta. Musta. Ja aina musta.
    Lempiruoka? Oon aika yksinkertainen mun suosikkiruokieni kanssa ja vedän ehdottomasti kotiin päin tässä. Kaikki lihapadat (moskovan pata, karjalanpaisti, kaikki nauta, kaikki riista) ja perunamuusi on puhdasta rakkautta. Iskän tekemä lasagne ja hampurilaiset. Liha ja juustot ja peruna, love you!
    Lempinimi? Kavereiden keskuudessa sellaista ei varmaan oo (paitsi työkaverin mukaan oon Rosanna aina sillon ku jostain syystä sanon vahingossa jotain kivaa). Perheen kesken mun pikkuveli taas nimesi mut uudestaan silloin kun oppi pikkuhiljaa puhumaan (se jääköön sinne perheen sisälle, heh). Rose ja Rous on niitä mitä kuulee suvun keskuudessa.
    Suosikki vuodenaika? Ennen se oli syksy, mutta kyllä mä melkein väittäisin että kunnon talvi voittaa kaiken!
    Lempieläin? Puput. Nyt ja aina.
    Kirjasuositus? Tällä hetkellä oon koukussa Lars Keplerin Joona Linna -sarjaan.
    Suosikki leffa? Sovitus.
    Lempimusiikki? Guns n’ roses on varmaan aina ja ikuisesti se paras bändi mun elämässä. Sen lisäksi Black Sabbath ja Hollywood undead. Ja jos rehellisiä ollaan niin mun paheita on mm. Teflon brothers ja Portion boys……..
    Onnennumero? Päätin joskus että se on numero 6 joten pysytään siinä.
    Hajuvesi? Oon nyt useamman vuoden käyttänyt Lady Gagan famea. Escadan desire me on myös yksi ikisuosikki. En tiedä oonko noiden lisäksi oikein muita ikinä käyttänytkään, heh.
    Laukku? Käytän yhtä laukkua tasan niin kauan, kunnes se hajoaa.
    Auto? Vanha musta mersu. Ajokorttia ei tosin edes löydy.
    Tapa viettää vapaailta? Varmaan litkiä viiniä (kiskoa vauhdilla kurkusta alas) hyvässä seurassa. Tai sitten ihan vain kotona viltin sisässä yksin.
    Viimeksi itkin? Kun luin jonkun kissan pelastamisesta kertovan tarinan.
    Viimeksi nauroin? Varmaan jollekkin mille ei kuuluisi nauraa.
    Viimeksi kehuin? Varmaan Anselmia (mun pupu) hienoksi pojaksi…
    Uskotko yliluonnollisiis asioihin? En oo sen tarkemmin miettinyt asiaa ikinä, mutta en mä kyllä varmaan usko.
    Paras paikka maailmassa? Oma koti. Mun perheen koti pohjanmaalla. Suomen luonto ja järvet ja Englannin luonto ja rannikot. Lontoo.
    Seksikkäintä minussa? Tähän pitäisi kysyä varmaan vastausta ihan joltain muulta, kuin multa itseltäni. En tosiaan tiedä.
    Lempijutut tällä hetkellä? Anselmi ja keikoilla käyminen.
    Jos uskaltaisin niin? Muuttaisin muualle. Ehkä hetkeksi ulkomaille. Tai ihan vain toiseen kaupunkiin kotimaani sisällä.
    Maailmankatsomukseni? Everything happens for a reason. Johon en kylläkään välttämättä edes usko.
    Mottoni? Ei oo.
    Erityistaitoni? Olen mestari antamaan täysin tyhjiä vastauksia. Taito, josta voisi opetella pois.
    Mitä teen ensi vuonna? Toivottavasti käyn ainakin Islannissa. Ja olen aloittanut jonkun koulutuksen opinnot. Ja päässyt ylös sohvalta.
    Keräilen? Vanhoja raamattuja.
    Karmein paheeni? En osaa vastata viesteihin.
    Ihanin ominaisuuteni? Yritän löytää jotain positiivista ihan kaikesta (muihin ihmisiin liittyvissä asioissa enimmäkseen) enkä epäile kenenkään ihmisen motiiveja ensimmäisenä.
    Tämä saa minut onnelliseksi? Aamukahvin juonti rauhassa.
    Kirja ja biisi, jotka olisin halunnut itse kirjoittaa? Vaikea kysymys. Biiseistä Patience herättää eniten tunteita (varmaan mun vanhempien takia osittain. Se oli heidän häävalssina). Kirjoista haluan kirjoittaa ihan omani. Olen lukenut satoja hyviä kirjoja (ja todella hyviä kirjoja), mutta yksikään ei välttämättä olisi sellainen, jonka kokisin voivan tulleen mun omasta kädestäni.
    Elämäni tähtihetki? Loputtoman yksinäisyyden tunteen katoaminen haettuani Anselmin kotiin ♥
    Keksintö jota ilman en voi elää? Lukutaito. Heh heh.
    Tämä vie minulta jalat alta? Olen aika konservatiivinen ja sellainen perinteinen romantiikka se on varmaankin.

  • my life

    Hold Infinity in the palm of your hand and Eternity in an hour

    24/04/2018 / No Comments

    Olen varmaankin ollut jälleen kerran hieman koomaisessa olotilassa muutaman viikon. Tai oikeastaan ihan koko tämän elämän. Tälläkin hetkellä väsyttää niin paljon, että olen melkein jopa järkyttynyt siitä, miten olen edes vielä hereillä. Yritän kuitenkin parhaani – ja ajattelin jättää ne tämän viikon päiväunet siihen eiliseen.

    Ei ole mikään mukavin asia nukahtaa töiden jälkeen ja herätä yhdeksältä illalla. Siinä on menettänyt koko päivän ja menettää vielä koko yönkin. Koska yöllä pitää (yrittää) nukkua, mutta harvemmin se onnistuu ihan niin helposti kun on vetänyt jo koko aurinkoisen ajan taju kankaalla.

    Ajattelin ennen tämän johtuvan vain liian villistä viikonlopusta (no johtuu se varmaan osittain siitäkin). Olen kuitenkin muutaman kerran huomannut, että se on ihan se ja sama onko siellä baarissa käynyt kääntymässä vai ei. Vetääkö sen kaksi viinipulloa ja pullon kossua kylkeen vaiko ei. Mulla on ilman niitäkin aivan tajuttomia ongelmia aikaisten aamujen kanssa. Siis liian aikaisten. Seitsemän ja kahdeksan välillä herääminen on ihan ok ja koko päivän pysyy tolpillaan, mutta tuo puoli kuuden aikaan herääminen ei vaan toimi. Ei niin kuin mitenkään. Ei edes kaikkien näiden vuosien jälkeen. Kun siis vaan ei.

    Tiedän myös, että mun elämä on vähän sisällötöntä. Elän yhdessä suuressa rutiinien valloittamassa kierteessä, eikä mulla ole mitään muuta puhuttavaa. Ei ole varmaan koskaan ollutkaan. Vai onko kaikilla ihmisillä muka jotain asiaa koko ajan? No on, tiedän kyllä.

    Mulla ei oikeasti ole ikinä mitään sanottavaa. Tiedostan kyllä, että mun pää puhuu itsensä kanssa jatkuvasti, mutta siinä se sitten olikin. Mulla on asiaa vain itselleni. Enkä edes tiedä onko sillekkään. Kunhan vedän hiljaista keskustelua ja siinä se.

    Nyt alkoi kyllä vähän tuntumaan siltä, että verhot voisi vetää ikkunoiden eteen. Eristää tuon valon pois ja hukkua peiton alle. Hyvää yötä.

  • lookbook,  my style

    If you want it you’re gonna bleed but it’s the price to pay

    12/04/2018 / No Comments

    Nämä kuvat on otettu noin kaksi viikkoa sitten. Huomasin vasta eilen, että kivet ovat vallanneet kenkien pohjan ja tarrat ovat edelleen paikoillaan. Näin on ollut näköjään jo vähän pidempäänkin. Ottaako joku muka oikeasti nuo ärsyttävät tarrat pois kenkien pohjista? Miten kukaan edes huomaa että siellä on sellaiset? Oonko mä vaan laiska vai pelkästään välinpitämätön?

    Muutamalla nopealla klikkauksella nekin olisivat olleet poissa. Mutta ei oikeasti kiinnostanut. Ne ovat ainakin rehellisiä. Vähän niin kuin joskus kuviin eksyneet roskapussit tai rytyssä olevat verhotkin.

    Kiinnitin koko asiaan huomiota vain ja ainoastaan siksi, että äitini huokailut alkoivat kuulumaan pääni sisällä. Ei ole muuten yhdestä eikä edes kahdesta (vaan miljoonasta) kerrasta kyse, kun mulle on huomautettu näistä pienistä virheistä kuvien taustoilla. Mutta ehkä se kertoo vain mun luonteesta. Kaikki asiat suoritetaan loppuun vähän niin ja näin tai jotain sinnepäin ja sitten saa unohtaa kaiken ja elää tyytyväisenä unohduksessaan. Tyytyväisenä siitä että sai edes jonkun asian edes jollakin tavalla jotenkin hoidettua. Se on muuten yksi niistä asioista jotka mua ärsyttää itsessäni aivan suunnattomasti. Miksi? Miksi en voi vain repiä sitä tarraa ennen kuin alan käyttämään uusia kenkiä? Miksi tuskastuin ja meinasin olla laittamatta uusia kynttilöitä koska niistäkin piti repiä yksitellen jokaisesta joku tarra? Miksi joka saatanan asiassa ja esineessä ja mitä ikinä voikaan keksiä on joku äärimmäisen raivostuttava pois revittävä asia erittäin tiukalla liimapinnalla? Oikeasti? Lopettakaa.

    Tässä oli nyt näköjään tämän illan suurin ongelma. Vi ses.

    “Se pyykkikori sit pois siitä ennen ku teet yhtään mitään!”

  • england,  llandudno,  my life,  travelling,  UK,  united kingdom

    LLANDUDNO / GREAT ORME

    10/04/2018 / No Comments

    Siis kuinka ihania lampaat voivat edes olla ♥ Näiden neljän tyypin takia en päässyt ikinä huipulle asti. Tai edes kärkeen. Yksin matkustamisessa on joskus se huono puoli, että alan huomaamattani puhumaan ääneen. Itselleni. Kyllä te tiedätte, ihan normaali toimenpide joka päiväisessä elämässä. Ei kuitenkaan välttämättä julkisilla paikoilla.

    Onneksi sentään tuolla sateessa ja viimassa sain kavereita ja juteltiin ainakin puoli tuntia. Tai siis minä puhuin ja kaverit söi ruohoa – mutta kyllä te olitte ihania!

    -Llandudno helmikuu 2018