Olisiko tämä nyt se muutosten kevät? Tai kesä? Ehkä syksyllä elän jo hieman vapaampaa elämää päässä virtaavien ajatusteni kanssa? Ajatusten, jotka eivät ole niin kevyitä kavereita. Aika ahdistavia. Siksi mun stressitaso onkin varmaan täysissä prosenteissa jatkuvasti.
Jos aloitettaisiin ihan vaan vaikka sillä, että unohdetaan iän muokana tuomat kriiseilyt edes pieneksi hetkeksi. Sehän on kuitenkin yksi niistä asioista, joille itse ei voi yhtään mitään. En tule tästä enää nuorenemaan. Ikinä. Ainoa mitä voin tehdä, on hyväksyä asia. Aion kavuta ne rappuset vielä voittajana ihan ylös asti.