Vietin yhden sunnuntain istuen yksin meren rannalla. Istuin kalastajien keskellä omalla pienellä rannalla aivan hiljaa. Välillä joku sorsa saattoi lentää ohi tai uida vastarantaa kohti, välillä perhonen lenteli takanani kasvista toiseen. Välillä taas unohduin itse ajatuksiini, jotka olivat aivan tyhjiä.
Ja koska se sunnuntai oli ihana, ja koko ruumiini täysin rentoutunut, aion jatkaa tätä perinnettä koko kesän. Ehkä koko vuoden. Ehkä en aina sunnuntaina, mutta edes yhtenä päivänä viikosta. Sillä päätin vihdoinkin, että ihmisen on edes jollakin tapaa yritettävä pitää kotikaupungistaan. Tiedän täälläkin olevan aivan äärettömän paljon kauniita paikkoja, kunhan lähtee pois ihmisten luota. Ja kunhan itse vain ymmärtää lähteä niiden luokse.
Sanoisin että antaa palaa kesä, oon vihdoinkin kaikkien vuosien jälkeen valmis just sulle.