• lookbook,  my style

    Keep me as the apple of the eye; Hide me in the shadow of Your wings

    27/09/2018 / No Comments

    Söin juuri ensimmäisen omenani tänä syksynä. Tiedättehän, sellaisen ihan suomalaisen puusta pudonneen omenan. Kitalaki hajosi mutta oli se sen arvoista. Kaikki muut omenat joita kaupoista saa vuoden ympäri maistuu vain keinotekoisilta. Ja aika mauttomilta. Kyllä Suomi osaa kasvattaa omenansa, ja siitä tunnistaa syksyn. Niiden huumaavasta tuoksusta ja vuoden ainoasta omenapiiraasta jonka niistä saa loihdittua. Sitä en ole vielä saanut aikaiseksi, mutta uskoisin että piirasvuokani kokee pian ensimmäisen makean tuulahduksensa.

    Suolaisia piirakoita teen jatkuvasti, mutta makeisiin tarvitsisin jonkun toisen syömään ne. Harmittaa vähän kun mun intohimo leipomiseen on kärsinyt vain siksi, että ei ole ketään kenelle tyrkätä kaikki teoksensa. En valitettavasti itse pidä kovinkaan paljoa makeasta, ja hyvinkin paljon mahdollisesti tuo tänään syömäni omena jääkin vuoden viimeiseksi.

    Haluaisin kuitenkin tulevaisuudessa omistaa parin kerroksen verran puutaloa. Sellaista historian havinaa omaavaa ja jo kauan asuttua. Sellainen talo, jonka pihalla ovat jo vuosikymmeniä kukkineet omenapuut. Niin, ettei itse tarvitsee kasvattaa niitä tyhjästä. Sen tyhjästä kasvamisen virkaa toimittaa sitten joskus se oma lapsi.

    Ihanaa torstaita ja viikonlopun alkua!

  • amsterdam,  my life,  travelling

    AMSTERDAM DAY 1

    24/09/2018 / No Comments

    Näitä kuvia katsellessa muistan alkukevään hienoisen kankeuden. Sen välitilan kun ei oikein tiedä alkaako nyt kevät vai jatkuuko talvi yhä edelleen. Mun ensimmäinen Amsterdamissa vietetty viikonloppu oli kaikissa sanan merkityksissä jäinen. Sitä ei tarvinnut ehkä kävellessä liukastella, mutta pienet pakkasasteet yhdistettynä aivan jäätävään myrskytuuleen tekivät kyllä tehtävänsä.

    Olin aina tiennyt, että tulisin ihastumaan arkkitehtuuriin kyseisessä kaupungissa. Olen aina ollut viehättynyt kapeista ja toisissaan kiinni olevista taloista. Ehkä siksi Lontoo ja koko Englanti vetää mua puoleensa, ehkä siksi pidän myös pohjoismaiden kaupungeista eniten Kööpenhaminasta (Norjassa ja Islannissa en ole tosin käynytkään, mutta niissä maissa mua viehättääkin enemmän luonto kuin ihmisten rakentamat talot ja kaupungit). Amsterdamissa ihastutti erityisesti tummat värit. Vai näkeekö missään muualla oikeastaan mustia taloja? Tai ylipäänsä kaikkia tummia sävyjä rakennuksissa? En ole ainakaan itse huomannut.

    Koska vallitseva säätila pilasi lähes koko matkan, aion yrittää seuraavan kerran uudestaan joskus alkusyksystä. En tosin tänä vuonna, mutta ehkä seuraavana. Tai sitten kun sen aika tuntuu parhaimmalta. Tällä reissulla sain saldoksi sen 6-7 museota, en ole enää ihan varma, mutta kiva joskus niinkin päin. Museot ovat yleensä paikkoja, jotka saattavat jäädä käymättä, kun aika kuluu jo pelkästään ulkona kävellessä ja toisen maan elämää ihmetellessä. Ja vaikka se päämäärätön ihmettely onkin parhainta, on joskus kiva eksyä historiaan tai tarttua kuvien kautta nykyaikaan. Ensimmäinen päiväni Amsterdamissa oli vain puhdasta haahuilua (ensimmäisen museon korkkauksen lisäksi).

    – AMSTERDAM MAALISKUU 2018

  • lookbook,  my life,  my style

    ILTAKAHVIT

    18/09/2018 / No Comments

    Tänä viikonloppuna saan pikkuveljeni Helsinkiin. Vaikka meidän teinari uhosikin ettei aio enää tulla, koska saattahan se nyt olla vähän cringeä viettää aikaa siskonsa kanssa. Olen eri mieltä, mutta enpä mäkään tuossa iässä mielelläni notkunut perheen kanssa viikonloppuja. Toista se on nykyään. Onneksi teinejä ollaan vain hetki, vaikka en mä tiedä onko tämä loputon aikuisuuskaan aina niin kivaa.

    Ehkä se olisi, jos olisi kaikki mitä haluaa. Jos se koskaan tulee olemaan edes mahdollista.

    Tämä säätila ulkona on mitä parhaimmillaan. Kunpa saataisiin vielä se ruska koristamaan ulkona vallitsevaa maisemaa. Kunpa se vain tulisi samanlaisena kuin viime vuonnakin, silloin lentokoneen ikkunasta katsoessa maailma oli lumoavaisimmillaan. Ja koko syksy muutenkin parhaimmillaan.

    Nyt on viimeisien iltakahvien aika ennen loputtoman tuntuisen yön alkamista. Hyvää yötä.

  • lookbook,  my style

    All stories are lies. But good stories are lies made from light and fire

    04/09/2018 / No Comments


     

    Hei syyskuu. Ajattelin kirjoittaa sinusta vähän. Ajattelin, että lukisin kirjeeni ääneen ja puhaltaisin taivaisiin.

    Mutta nyt alkaa olemaan valitettavasti jo vähän kiire. Miksi aina on? Voitaisiinko me yrittää kävellä tämä kuukausi levollisesti läpi? Voidaanko me nousta ilman minkäänlaista savua ja sen kiehkuroita, jotka kohoavat usvaisesti kohti pilvien seassa juoksevia järviä. Loppuukohan se usva edes koskaan?

    Tykkään siitä, että ympäröivä elämä on viilentynyt ja ilmassa tuoksuu vieno sade. Pidän siitä, ettei se vesisade juokse pitkin kasvoja valtoimenaan. Ja rakastan sitä, kuinka se pienikin elämänvire nousee jostakin sumuisen seinämän takaa. Yritän nostaa ne tikapuut maasta kohti tulevaa. Kohti sitä, minne ne eivät lohduttomana maassa maatessaan pystyisi. Ja vaikka kävelisin paljain jaloin soraisia teitä, terävien kivien iskiessä jalkapohjiin, en antaisi mieleni enää välittää siitä. Yritän puhaltaa sen olemaan tässä ja nyt.

    Valloittavia syyskuun päiviä, nämäkin.