Kirjoitin tämän tekstin reilusti yli viikko sitten. Julkaisun jälkeen kaikki meni pieleen, mutta nyt on vihdoinkin aika kokeilla uudestaan. Nauttikaa auringosta ja lauantain tuomasta tunteesta. Eikö olekin jännä, miten eri viikonpäivät saavat mielen niin erilaiseen tilaan?

Tai ei kai se ihan vielä mennyt, kohta kuitenkin. Elämme hieman haikeita, vähän surullisia ja jokseenkin avuttomia aikoja. Häkki on rakennettuna päällemme, mutta onneksi ihminen on sopeutuvainen. Sopeutuvainen istumaan keittiön pöydän ääressä tunnista toiseen. Jopa vuorokaudesta toiseen. Olen aina karsastanut lomia, ja nyt mä vietän talvilomani viimeisiä rippeitä kotona. Se on asia, johon en koskaan suostuisi tuhlaamaan vapaata viikkoa. Koen sen täysin hukkaan heitettynä aikana. Otan lomat ja satunnaiset vapaat päivät kuitenkin ilolla vastaan silloin, kun saan rakentaa siivet selkääni ja ajelehtia pois.

Mutta niin kuin sanottua – ihminen on sopeutuvainen – niin myös nyt, ja erityisesti tällä kertaa.

Onneksi olen aina ollut yksin ympäristössäni. Nauttinut siitä jopa enemmän kuin mistään muusta asiasta. Olen kuitenkin luonteeltani todellinen erakko, enkä sitäkään (välttämättä) kovin hyvällä tavalla. Siinä vaiheessa kun en ole nähnyt yhtäkään ihmistä muutamaan viikkoon, nousee kynnys aivan järkyttäviin korkeuksiinsa. Mun on sen jälkeen enää vaikea edes nähdä yhtäkään ihmistä. Erityisesti siksi, että tunnen mieleni täysin tyhjäksi. Sieltä ei löydy yhtäkään sanaa sanottavaksi, eikä ainuttakaan tarinaa kerrottavaksi. Muutun täysin tyhjäksi lehtiöksi, joka on jonkun muun vastuulla kirjoittaa taas täydeksi.

Kevään tulo on kuitenkin ihana asia. Lintujen kovaääninen laulu ja pihalla joka päivä enemmän ja enemmän nousevat kukat. Lisääntynyt auringonpaiste ja edes kerran viikossa oleva ihan vain kevyt tuuli.

Is maith liom thú, maaliskuu.

Hei maanantai. Olen ihastunut kynsiini. Viimeisen päälle kahden vuoden aikana, jona olen teidät omistanut, on vain yksi väri jota jaksan katsella koko sen neljä viikkoa ennen seuraavaa huoltoa. Kukaan tuskin yllättyy, jos sanon sen olevan musta, mutta vielä tarkemmin sanottuna mattamusta. Voiko kauniimpaa väriä edes olla olemassa? Olen mä ainakin kaksi kertaa hypännyt väärään veneeseen, ja tuijotellut jotakin tosi radikaalia väriä käsissäni. Ainakin punaista ja sinistä. Nekin ovat kauniita, mutta eivät kovin pitkää aikaa. Sen sijaan nämä tämänhetkiset mattaiset mustilla chrome nimettömillä ovat vain ja ainoastaan puhdasta rakkautta. Sydäntä hellittää ja mieli lepää. Se kuitenkin niistä kynsistä.

Aloitin maanantaini perinteisesti kananmunilla, kaurapuurolla sekä yhdellä luvulla Harry Potteria. Poimittaislinjan kyydissä herääminen oli vapauttavaa, ja nyt voimme aloittaa uuden viikon paremmissa merkeissä kuin edellisen. Tällä kertaa on vähän paremmat fiilikset sen suhteen, mitä tuleman pitää, joten ei anneta edes tuon harmaan sään vaikuttaa mielentilaan. Saimmehan nauttia jo koko viime viikon keväisestä auringonpaisteesta.

Hyvää maanantaita siis.