Harvemmin pääsee syömään aamupalaa suoraan buffetista, joten viimeiset pari kertaa Tallinnaan suunnatessa on aamun aloittaminen ollut oikein luksusta. Käytiin myös ensimmäistä kertaa Balti Jaama Turgissa ja uskoisin tämän paikan olevan jokaisen tulevankin reissun yksi pääkohteista. Rakastan kirppareita ja vanhoja esineitä ja näiden lisäksi tuolla huokui myöskin hieman tavallisesta poikkeavampi neuvostoaikainen tunnelma.
Voisin tähän väliin mainita sen, että viimeisimmällä Lontoon reissulla kaverini katsoessa vaatteita Brick Lanen vintage marketilla, minä tuijottelin yläilmoissa roikkuvia näätäeläimiä. Kuolleita tietenkin. Tästä saa hieman osviittaa siihen, mikä mua vetää yleensä puoleensa niiden vaatteiden räpläämisen sijaan..
Boheem kohvik Kalamajassa oli aivan ihana pysähtymishetki kahvin merkeissä. Ihan kuin olisi astunut jonkun vanhan ihmisen viihtyisään kotiin menneiltä vuosikymmeniltä ♥.
Kun oltiin pikkuveljeni kanssa ensimmäistä kertaa yhdessä Tallinnassa alle kaksi vuotta sitten, oli reissumme pääkohde ratikan päätepysäkillä sijaitseva Kopli. Merenrannassa olevat autiotalot olivat parasta antia reissulle. Ja niin ne olivat tällä viimeisimmälläkin kerralla, joskin se taisi olla yksiä viime hetkiä viettää rauhallista lauantai aamupäivää kauan sitten hylättyjä taloja tutkiskellen.
Ja asia, joka oli reissussa täysin uutta, oli pieni seikkailu Piritan luostarin raunioille. Noin viidentoista minuutin päässä Tallinnan keskustasta olevat rauniot olivat maagiset. Luostari oli iso ja aikuiselta sisäänpääsy maksoi euron tai kaksi. Bussilla pääsi virukeskuksen luota suoraan luostarin “ovien” eteen.
En tiedä huomaako kukaan, mutta mua kiehtoo kaikki vanha, ränsistynyt ja rikkinäinen. Ehkä siksi mun reissuilta puuttuukin kaikki moderni rakentaminen ja tylsät ostoskeskukset. Sen sijaan rakastan käydä kaikissa kotimuseoissa, joiden sisustus ja arkkitehtuuri yltävät monien vuosien taakse. Piritan luostarin rauniot ovat myös näkemisen arvoinen kohde. Varsinkin, jos haluaa Tallinnan reissuilta jotain uutta perinteisen vanhan kaupungin kaduilla haahuilun sijaan. Ja jos kaikki muu on nähty jo sen sata kertaa.
Ja koska mieltymyksiltäni olisin voinut syntyä suoraan kauhuelokuvaan, olin haltioissani pienestä hautausmaasta sen kyljessä. Erityisesti Englannissa hautausmaat ovat aivan mielettömiä, joskin hivenen aavemaisia yksin hautojen seassa kävellessä. Ja niiden korppien seisoessa hiljaa hautakivien päällä.
Ehkä näemme ensi syksynä taas uudestaan samantyyppisissä merkeissä, Tallinna. Tai ehkä jopa jo kesällä? Ehkä tästä tulee mun ja mun pikkuveljen jokavuotinen perinne, onhan meillä kuitenkin jo se kaksi kertaa takana. Itse lähden tosin käymään hieman pikaisemmalla päiväristeilyllä jo ensi viikolla, mutta se ei tule olemaan sama asia.
