• beauty,  face photoshoot,  my life,  my style,  thoughts

    KAUPUNGINOSA KUPLA

    Huomenna koittaa taas viikonloppu.

    Sitä edeltävä oli onneksi oikein ihana. Vietin sen rauhallisesti (vaikkakin hyvin pikaisesti) mökillä sekä siinä sivussa Rauman kirpputoreja kierrellen. Vanhat puutalot vintteineen ovat täynnä tunnelmaa. Joku päivä mullakin tulee vielä olemaan oma puutalo – ullakkoineen kaikkineen.

    Ja siellä ullakolla on oma ateljee. Tai makuuhuone. Tai voi olla että siellä on kummatkin. Sulautuneena yhdeksi. Aina on varaa haaveilla.

    Viikonloppu poissa Helsingistä teki jälleen kerran niin hyvää, että tämä viikko ei ole tuntunut perinteiseltä tuskan ja kärsimysten tieltä. Alan vasta näin vanhetessa ymmärtämään niitä asioita, mitä nuorempana vieroksuin. Mä en oikeastaan kaipaa ympärilleni mitään suurta ja avaraa. En vihaa mitään muuta niin paljoa kuin omasta pienestä kaupunginosa kuplastani poistumista. Tai vihaan kyllä, mutta en niin vahvasti, enkä ainakaan juuri tällä hetkellä.

    Joskus kymmenen vuotta sitten mun teki mieli ladata haulikko aika monen ihmisen ohimolle. Muistan ajattelleeni, että todella moni on vähän liiankin yksinkertainen. Sellainen joka asuu siellä Malmilla eikä näe mitään syytä poistua ikinä mihinkään suuntaan. Koska onhan siellä kaikki palvelut saatavilla, miksi pitäisi? Se ei ihan mahtunut kulkemaan positiivisissa mittasuhteissa mun pääkopassa. Mutta nykyään mä ymmärrän. Musta on itsestäni tullut juuri sellainen. Miksi lähteä kauemmas ruokakauppaan kun kulman takaakin löytyy sellainen? Alle kilometrin säteellä niitä on kuusi. Miksi käydä keskustassa kun meikit voi ostaa työpaikan vierestä cittarista? Muissa kaupoissa mä en edes ikinä käy, joten miksi se olisi edes tarpeellista vaivautua maailman stressaavimpaan Helsingin keskustaan? Ei se ole edes nätti.

    Hain pari joulua sitten yhden kirjan lahjaksi isälleni Kaartinkaupungin ja Johanneksen kirkon kautta kävellen Ullanlinnan puolelle. Silloin ajattelin, että se on vähän harmillista kun suomalaiset ovat suurimmaksi osaksi kotona viihtyjiä. Mun mielestä koko “keskusta” saisi ulottua sinne päin ihan kunnolla. Ja niin, että kaduilla olisi vilinää ja pienissä putiikeissa kävisi ovi useammin kuin pari kertaa tunnissa (jos silloinkaan). Olisin myös iloinen, jos ostoskeskukset häviäisi ja tilalla olisi kivijalkakauppoja. Niin että ihmiset eivät voisi piiloutua enää siihen turvallisen ankeaan tilaan, jossa kaikki liikkeet ovat saatavilla yhdessä sisätilassa. Ilman, että on mitään tarvetta hengittää ulkoilmaa edes yhtä kertaa.

    Luulen, että mustakin tulisi kaupungilla kävijä jos se kaupunki ei olisi parin ostoskeskuksen pyhä kolminaisuus. Jos se, että menee kaupungille tarkoittaisi sitä, että käydään kahvilla kauniin talon alakerrassa. Kahvilassa, jossa olisi itseleivotut pullat ja viinerit.

    Tiedän että aina voi vain lähteä kävelemään. Aina voi haahuilla punavuoren kaduilla ja kävellä liian kalliin oloisiin liikkeisiin sisään. Ja aina voi pysähtyä juomaan sen lasin skumppaa, vaikka alkosta saisikin kokonaisen pullon yhden lasillisen hinnalla. Mutta se ei ole kuitenkaan se asia, mitä tarkoitan. Ei yhtään.

    Mä toivon että edes turistit kävelevät pidemmälle. Suoraan tuomiokirkon takana on Helsingin kaunein ja viihtyisin kaupunginosa. Ruttopuistosta taas voi kierrellä katuja pitkin meren äärelle. Kauneimmat talot ja putiikit löytyvät rauhallisimmilta kaduilta, ja liikennevälineenä raitiovaunu on tunnelmallisin. Mä kuitenkin olen päätynyt elämään tähän omaan kuplaani, ja luulen, että niin on tehnyt aika moni muukin. Miksi poistua mihinkään minne ei ole mitään asiaa? Ei niitä ketjuliikkeitä neitsypolulta löydy.

    Olen huomannut että torstai on aina jotenkin viallinen päivä. Viallinen siksi, että ajatukset eivät kulje minään muina päivinä oikeastaan yhtään. Torstaisin ne taas jotenkin juoksee eteenpäin – ja aika vauhdilla.

    Harvoin saan itsekään kiinni niistä.

  • lookbook,  my life,  thoughts

    YSTÄVÄKIRJA

    Horoskooppi? Härkä
    Paras juoma? Kahvi ja vesi (ja punaviini)
    Lempiväri? Musta. Musta. Ja aina musta.
    Lempiruoka? Oon aika yksinkertainen mun suosikkiruokieni kanssa ja vedän ehdottomasti kotiin päin tässä. Kaikki lihapadat (moskovan pata, karjalanpaisti, kaikki nauta, kaikki riista) ja perunamuusi on puhdasta rakkautta. Iskän tekemä lasagne ja hampurilaiset. Liha ja juustot ja peruna, love you!
    Lempinimi? Kavereiden keskuudessa sellaista ei varmaan oo (paitsi työkaverin mukaan oon Rosanna aina sillon ku jostain syystä sanon vahingossa jotain kivaa). Perheen kesken mun pikkuveli taas nimesi mut uudestaan silloin kun oppi pikkuhiljaa puhumaan (se jääköön sinne perheen sisälle, heh). Rose ja Rous on niitä mitä kuulee suvun keskuudessa.
    Suosikki vuodenaika? Ennen se oli syksy, mutta kyllä mä melkein väittäisin että kunnon talvi voittaa kaiken!
    Lempieläin? Puput. Nyt ja aina.
    Kirjasuositus? Tällä hetkellä oon koukussa Lars Keplerin Joona Linna -sarjaan.
    Suosikki leffa? Sovitus.
    Lempimusiikki? Guns n’ roses on varmaan aina ja ikuisesti se paras bändi mun elämässä. Sen lisäksi Black Sabbath ja Hollywood undead. Ja jos rehellisiä ollaan niin mun paheita on mm. Teflon brothers ja Portion boys……..
    Onnennumero? Päätin joskus että se on numero 6 joten pysytään siinä.
    Hajuvesi? Oon nyt useamman vuoden käyttänyt Lady Gagan famea. Escadan desire me on myös yksi ikisuosikki. En tiedä oonko noiden lisäksi oikein muita ikinä käyttänytkään, heh.
    Laukku? Käytän yhtä laukkua tasan niin kauan, kunnes se hajoaa.
    Auto? Vanha musta mersu. Ajokorttia ei tosin edes löydy.
    Tapa viettää vapaailta? Varmaan litkiä viiniä (kiskoa vauhdilla kurkusta alas) hyvässä seurassa. Tai sitten ihan vain kotona viltin sisässä yksin.
    Viimeksi itkin? Kun luin jonkun kissan pelastamisesta kertovan tarinan.
    Viimeksi nauroin? Varmaan jollekkin mille ei kuuluisi nauraa.
    Viimeksi kehuin? Varmaan Anselmia (mun pupu) hienoksi pojaksi…
    Uskotko yliluonnollisiis asioihin? En oo sen tarkemmin miettinyt asiaa ikinä, mutta en mä kyllä varmaan usko.
    Paras paikka maailmassa? Oma koti. Mun perheen koti pohjanmaalla. Suomen luonto ja järvet ja Englannin luonto ja rannikot. Lontoo.
    Seksikkäintä minussa? Tähän pitäisi kysyä varmaan vastausta ihan joltain muulta, kuin multa itseltäni. En tosiaan tiedä.
    Lempijutut tällä hetkellä? Anselmi ja keikoilla käyminen.
    Jos uskaltaisin niin? Muuttaisin muualle. Ehkä hetkeksi ulkomaille. Tai ihan vain toiseen kaupunkiin kotimaani sisällä.
    Maailmankatsomukseni? Everything happens for a reason. Johon en kylläkään välttämättä edes usko.
    Mottoni? Ei oo.
    Erityistaitoni? Olen mestari antamaan täysin tyhjiä vastauksia. Taito, josta voisi opetella pois.
    Mitä teen ensi vuonna? Toivottavasti käyn ainakin Islannissa. Ja olen aloittanut jonkun koulutuksen opinnot. Ja päässyt ylös sohvalta.
    Keräilen? Vanhoja raamattuja.
    Karmein paheeni? En osaa vastata viesteihin.
    Ihanin ominaisuuteni? Yritän löytää jotain positiivista ihan kaikesta (muihin ihmisiin liittyvissä asioissa enimmäkseen) enkä epäile kenenkään ihmisen motiiveja ensimmäisenä.
    Tämä saa minut onnelliseksi? Aamukahvin juonti rauhassa.
    Kirja ja biisi, jotka olisin halunnut itse kirjoittaa? Vaikea kysymys. Biiseistä Patience herättää eniten tunteita (varmaan mun vanhempien takia osittain. Se oli heidän häävalssina). Kirjoista haluan kirjoittaa ihan omani. Olen lukenut satoja hyviä kirjoja (ja todella hyviä kirjoja), mutta yksikään ei välttämättä olisi sellainen, jonka kokisin voivan tulleen mun omasta kädestäni.
    Elämäni tähtihetki? Loputtoman yksinäisyyden tunteen katoaminen haettuani Anselmin kotiin ♥
    Keksintö jota ilman en voi elää? Lukutaito. Heh heh.
    Tämä vie minulta jalat alta? Olen aika konservatiivinen ja sellainen perinteinen romantiikka se on varmaankin.

  • lookbook,  my style,  thoughts

    Y o u’re a man with a bloody knife like everyone else out there, so stop putting on airs

    Olen huomannut yhä useammin haaveilevani uudesta kodista. Isommasta, jossa olisi ikkunoita joka suuntaan. Rakastan nykyistäni ja viihdyn tässä paremmin kuin olisin koskaan edes osannut kuvitella. Mulla on täydellinen iso ikkuna ja ihanan mökkimäinen keittiö. Enkä mä rehellisesti yksin asuessani tarvitsisikaan yhtään isompaa, mutta kun..

    ..olen hamstraaja. Tällä hetkellä mun sielu ja pää ja koko ruumis huutaa uusia huonekaluja. Näiden vanhojen lisäksi. En todellakaan aio ikinä luopua yhdestäkään jo omistamastani. Pahaa tekee jo sekin että mulla on kaksi ihanaa sohvapöytää, joista toisen jouduin sysäämään varastoon turvaan odottelemaan jotakin parempaa hetkeä (sitä esim. kun mulla on kaksi olohuonetta tai takkahuone tai ikioma kirjasto jossain kartanossa keskellä skotlannin nummia. Tai ihan vaan rakkaan kotimaani syrjäisellä metsän laidalla).

    Nyt mulla on erittäin paha pakkomielle vitriinikaappiin korkeilla jaloilla. Joltain kauan sitten menneeltä vuosikymmeneltä. Jos sellainen löytyy joskus, niin lupaan, että ainakin noista jesarilla kasatuista kirjahyllyistä voin luopua. Ne ei ole mitään spesiaalia kuitenkaan. Paitsi kirjojen ja muun tarpeellisen kannalta (kuten vaikka öljylampun..).

    Vannoin kuitenkin joskus, että tästä muutan vasta sitten kun tila käy vähiin ja lapset siintävät vain pienen tulevaisuuden päässä. Siinä pysyn, ja itkien tulen joskus tämän luovuttamaan jollekkin toiselle.

    Rakas koti.

  • lookbook,  my life,  my style,  thoughts

    I learned to stay in the shadows. To protect such a heart as this you gave me

    Olen jäänyt koukkuun Penny Dreadfuliin. Olen vankina omassa inspiraatiossani. Haluaisin vajota patjan sisään keskelle kirjoja. Toivoisin voivani kävellä hautausmaan rauhassa.

    En ole koskaan aiemmin oikein tuntenut koti-ikävää, jota nyt tunnen.
    Odotan uuden vuoden tuntua ja toivon sen sysäävän itseäni eteenpäin. Elämässä ja ihan vaan perinteisessä kodinhoidossa. Kunpa seuraava vuosi olisi vihdoin se, kun ihminen lopettaisi sen turhan jahkailun. Kunpa saisin ruumiini ylös sieltä mutaisesta kuopasta, jossa se on ajelehtinut, vaikkakin silti sen syrjään kiinni takertuneena.

    Kunpa. Niinpä niin. Samaa ininää se on ollut jo varmaan viimeiset kymmenen vuotta.
    Ehkä elämän voi jaksottaa (noin) kymmenen vuoden sykleissä purkkiin.  Ehkä suljen ylihuomenna tämän hetkisen purkin kannen ja kaivan uuden puhtaaksi pestyn kaapista esiin. Työnnän edellisen uuden tilalle kaapin perälle ja suljen oven kiinni perässäni.

    Ehkä jotain vielä tapahtuu.

  • lookbook,  my style,  thoughts

    You don’t have to pretend. I’m like a fever you can’t shake

    T U E S DAY       DEPRESSION.

    Onko kenelläkään muulla ongelmia tiettyjen viikonpäivien kanssa? Sellaisia joka kerta toistuvia. Joka saatanan viikko. Aina samanlaisia.

    Maanantai menee joka kerta unessa. Jossakin todellisuuden ulkopuolella. Koko ruumis on ihan väsynyt ja ainoa ajatus pään sisällä on kotiin pääseminen ja peittoon hukuttautuminen.

    Tiistaisin oon yksinkertaisesti vaan aivan vitun huonolla tuulella. Ei mitään muuta sen kummempaa.

    Keskiviikon fiiliksiä en kykene muistamaan, joten olettaisin, että se on jollakin tavalla poikkeava päivä. Silloin voi siis tapahtua ihan mitä vain. Aina tiistain vitutuksesta maanantain unimaailmaan.

    Torstai on tunnetusti toivoa täynnä. Silloinkin olen pahalla tuulella, mutta poikkeuksena inspiraation tulva mielen syövereissä. Torstaisin mä yleensä toteutan itseäni. Otan teurasveret kaapista ja palvon saatanaa vaikka olenkin kristitty jne.

    Perjantai on kaikkein heikoin päivä mun elämässä. Samoin lauantai. Ne ovat yksinkertaisesti hirveitä päiviä. Tekisi mieli vain olla yksin kotona ja leikkiä jotain. Tehdä ruokaa ja luulla olevansa aikuinen. Mutta voi luoja kun koittaa se ilta. Viikonloppuilta. Iskee ahdistus ja yksinäisyys ja tylsyys ja levottomuus ja kaikilla on niin kivaa miksei mulla voi olla kivaa yöpuku päällä villasukat jalassa tiskiharja kädessä ja moppi toisessa täällä peiton alla miks ei. No varmaan siks ei että sun jokainen muukin päivä menee samalla kaavalla tyhmä.

    Viikonloppuisin on vaan niin erilainen fiilis. Ja siks mä olisin mielelläni töissä (tai akku tyhjänä latauksen ulottumattomissa) vaikka kaikki viikonloput jolloin en ole matkalla johonkin muualle. Se on tän asuinpaikan vika. Olen tiennyt sen aina ja tiedän sen vieläkin.

    Entä miten se sunnuntai? Sunnuntai on paras. Mä rakastan sitä. Kuka muka ei rakastaisi. Silloin on maailman parhain ilmapiiri ja mielentila. Paitsi silloin kun pitää lähteä yövuoroon. Silloin sunnuntai saa itkuiset kasvot ja tiistain tuplaten päällensä.

    Niin että hyvää tiistaita.