• cornwall,  england,  my life,  travelling,  UK,  united kingdom

    LIZARD POINT

    Britannian eteläisin kärki

    Tämä metsä oli taianomainen. Sellainen vanhuutta hohkava ja niin vihreä, etten ole varmaan samanlaista vihreyttä aiemmin edes nähnyt. Tai sitten se vain tuntui siltä, kun Suomessa kaikki oli vielä täysin alastonta tuohon aikaan. Valitettavasti emme voineet kuitenkaan jatkaa tuon ihanan paikan läpi, sillä se oli aivan väärä suunta. Huokaisin jo melkein helpotuksesta jyrkkien ylämäkien loppuessa, kunnes tajusin, että pitääkin jatkaa ylöspäin.

    Olin tuossa vaiheessa jo aivan kuollut. Matkaa ei ollut takana varmaan tuntiakaan ja ainakin kymmenen oli vielä edessä. Siis pyörällä. Pyörällä maastossa, joka on pelkästään yhtä kukkulaa. Se oli aivan saatanasta. En usko, että olisin paremmallakaan kunnolla päässyt yhtäkään niistä loputtomista mäistä ylös. Ne mäet olivat niin jyrkkiä, etten ole aiemmin nähnyt vastaavia, enkä ainakaan omin jaloin halua ikinä uudestaan nähdäkkään (bussin kyydissä se olikin sitten eri asia, vaikka tuntuikin ettei sekään jaksa vetää itseänsä aina ylös asti).

    Matkan aikana alkoi tosiaan myös ihan jäätävä myrsky. Vastatuuli oli niin paha, että pyörän ojaan heittämällä olisi varmasti päässyt nopeampaa. Sade sattui kasvoihin ja vaatteet olivat likomärkiä. Me päästiin kuitenkin perille. Vastassa oli tosin jotain ihan muuta, kuin olin romanttisessa mielessäni kuvitellut (ja tämä ei ollut valitus, näkymä oli nimittäin vaikuttava. Tyynen meren sijaan, se meri oli myrskyisä). Oma optimismihani ulottui alunperin koko pyöräilyyn ja siihen, että hei kyllähän mä nyt ton 25 kilometriä tosta polkasen ihan kevyesti! Ei tunnu missään. Rauhassa vaan eteenpäin, niin kyllä me joskus ollaan perillä, ja pyöräillään vielä ihan kevyesti hotelliin nukkumaankin.

    Matka alkoi tosiaan Falmouthista, josta Lizard Pointiin oli matkaa n. 20 mailia. Lizard Pointista majapaikkaan Penzancessa taas lähemmäs 30 mailia. Suosittelen siis hyvin tarkkaan katsomaan, mitä Google maps sulle näyttää. Kilometrit saattavat yhtäkkiä tuplata itsensä.

    Tulipahan ainakin koettua pyöräily Lounais-Englannissa. Olisin voinut jättää sen ihan milloin tahansa välistä.

    Olen kuitenkin iloinen, että tein tämän reissun. Ja iloinen, että en lähtenyt tälle tielle yksin. Olisin rehellisesti ja yksinkertaisesti vain kuollut.

    Vaikka olen edelleen traumatisoitunut siitä ensimmäisen päivän maastosta pyörän selässä, oli pimeässä illassa myrskyävä meri jotain sanoinkuvaamattoman upean näköistä. Noiden aaltojen lähellä ei pysynyt kuivana, ja se tuulikin piti linnut lentämässä paikallaan. Oli jollakin tapaa tyydyttävää seistä ihan kallioiden juuressa ja odottaa, että milloin se aalto iskee taas seinämää vasten. Tuossa vaiheessa millään ei ollut muutenkaan enää mitään väliä.

    Suunnittelin koko matkan tilaavani itselleni ambulanssin valmiiksi Lizard Pointin päähän, mutta kaikkia odotuksia vastaan siltä vältyttiin tällä kertaa. Cornwalliin halusin ylipäätään siksi, että tilasin kirjan, joka käsittelee paikan murhia ja mysteereitä kauemmalta ajalta. Joten rakas google sai hakukenttäänsä sanan ‘Cornwall’ ja se oli sitten siinä. Kuvahaussa näkyvissä kuvissa meri oli aivan turkoosi, kuin jokin välimeren maa, mutta Isossa-Britanniassa. Olihan se pakko päästä todistamaan omin silmin, kuinka paljon kuvia oli photoshopattu, koska se näytti vaan niin epätodelliselta.

    Voin ihan rehellisesti sanoa, että niitä ei oltu muokattu yhtään. Näistä ekan illan myrskyisistä kuvista se ei vielä välity, mutta seuraavan päivän helle ja aurinko toivat esiin jotain ihan muuta. Matka niemimaan läntisimmälle kärjelle olikin vastapainoksi jotenkin utopistisen rentouttava.

     

    -CORNWALL TOUKOKUU 2018

  • england,  my life,  travelling,  UK,  united kingdom,  york

    YORK 1/2

    Tämä reissu alkoi vaikeasti, suuressa epätoivossa. Sinä päivänä iski lumimyrksy, joka perui lentoja. Ja jos ei perunut, niin loput myöhästyivät. Mun lento ei peruuntunut (onneksi), mutta myöhästyin sen myöhästymisen johdosta sekä junasta että hotellista. Menetin siis rahaa – ja hetkellisesti meinasin vain jäädä kotiin makaamaan ja hakkaamaan päätä seinään pettymyksestä. En kuitenkaan tehnyt niin, sillä olisin katunut sitä hyvin paljon. Joissain asioissa en vain luovuta, jonka koen ihan positiivisena asiana, sillä ollaanhan tässä yksiä epäonnistumisia rikkaampana jälleen.

    Lähdin matkaan suoraan töistä akku huutaen tyhjyyttään. Unohdin laturin. Sain ostettua lentokentältä jostain syystä vain pelkän usb-piuhan ja puhelimen lataaminen jäi Lontoon päähän. Eikä se kovin hyvin onnistunut sielläkään. Sain kuitenkin ostettua bussiliput Yorkiin ja ajattelin nukkuvani yön bussissa. Nukuinkin niin saatanan hyvin, että heräsin vasta Manchesterissa, päätepysäkillä, väärässä kaupungissa. Oma moka.

    Pääsin kuitenkin Yorkiin asti ja vietin ihanan rauhallisen päivän pienessä kaupungissa. Kävin aamupalalla ja kävelin vailla päämäärää. York oli söpö.

    Siinä on katu, joka on kuin suoraan Harry Potterista. Siitä viistokuja on käsittääkseni saanutkin vaikutteensa. Katu oli niin vanha ja sympaattinen, että haahuilin sen päästä päähän aika monta kertaa. Ihana York, ihana The Shambles.

    Olen aivan heikkona goottilaiseen arkkitehtuuriin. Voisin tuijottaa sen aikakauden ja tyylisuuntauksen kirkkoja (muitakin rakennuksia toki) tuntikausia. Ja olen aika varmasti tehnytkin niin. En tosin välttämättä edes sitä tuntia, mutta kyllä mä Yorkissakin istuin tuijottamassa tuota kaunista asiaa aika kauan. Se oli myöskin ensimmäinen asia mihin kiinnitin huomiota, kun kävelin juna-asemalta keskustaan päin. Tulihan se kuitenkin melkein ensimmäisenä vastaan.

    -York helmikuu 2018